Vihdoin sain aikaiseksi alkaa kirjoittaamaan juttuja sekalaisen suerakuntani arjesta. Täältä voi siis seurata treenien edistystä ja kisojen tuloksia sekä muuta mitä treeneiltä ja kisoiltani kerkeämme tekemään.
Laumaani kuulu kissa NuuNuu, englanninsetteri Lissu ja australianpaimenkoira Milla. Harrastuksiimme kuluu näyttelyt, agility, toko, mutta myös raunioilla ja hakumetsällä tulee käytyä välillä.
Kaikki alkoi vuonna 2000 kun sain ensimmäisen oman koirani staffi tyttö Alman (Belainin Dream Trouble). Harrastuksiin kuului vielä tuolloin junior handler kisat, joissa kisasimmekin ahkerasti. Myös tokoa tuli harrastettua omaksi iloksi, mutta sää herkkyyden ja omapäisyyden takia ei treenaamisesta aina tahtonut tulla mitään. Helpompaa ensimmäistä koiraa en olisi voinut kuvitellakkaan. Siinä oli koira joka osasi lukea ihmisiä ja opettaa heitä lukemaan koiraa.
Junior handler aikoina vuonnaa 20003 kiinnostuin englanninsettereistä ja kohta huomasinkin omistavani yhden sellaisen. Lissu tuli elämääni osittain sattumalta, pyysin laina koiraa kisoihin ja sillä puhelulla selvisi, että yksi yksinäinen pentu etsii näyttelyistä kiinnostunutta sijoitus kotia. Lähin sitten Sipooseen ihan vain katsomaan pientä setteriä, mutta muutaman viikon kuluttua löysinkin pienen pirpanan tuhoamasta asuntoani.
Nuorena Lissu oli todella energinen, joten eksyimme agilityn alkeiskurssille ja sille tielle olemme sitten jääneet. Lissu on euroopan ensimmäinen 3- luokassa kisaava englanninsetteri
Myös näyttelyissä on tullut käytyä ja Lissu on koetta vaille valio.
17.1.2009 tuntui, että kaikki hyvä on mennyt ku jouduin lopettamaan ensimmäisen rakkaani Alman. Lissulla oli seuraavat kaksi viikkoa kivaa kun sai olla ainut koira, mutta sitten alkoi alamäki... Lissua ei enään huvittanut mikään. Alkoi siis uuden koiran metsästys. Löysin maaliskuun lopussa ilmoituksen myytävistä aikuisista englanninsettereistä ja päätin soittaa tutulle setteri ihmiselle Kuikkaan. Sovimme tulevani katsastamaan koiria huhtikuun alussa ja samalla selvisi, että paikalla olisi yksi kotia etsivä australinpaimenkoira pentu.
18.4 .-09 palatessani Kuikasta autossa istui pieni ja karvainen aussi lapsi. Niinhän siinä sitten kävi, etten voinut vastustaa kiusausta pienestä Millasta jolla on potentiaalia vaikka mihin. Millasta on nyt vajaassa vuodessa kuoriutunut oikein hurmaava tuholainen. Harrastuksiin kuulu tällähetkellä agility ja toko, mutta myös raunioilla ja haku metsällä on tullut käytä muutaman kerran. Onneksi olemme saaneet oman valmentajan Sanna Toivolasta, joka jaksaa viikko toisensa perään korjata virheitämme ja kannustaa eteenpäin.